Älä pane ilmaiseksi!

Kuvalla huomio

”Hei, kun sähä oot ammattilainen, niin voisit sä….?”. Tämän kaltaiset tokaisut ja kyselyt ovat käyneet tutuksi meikäläiselle. Olen itse myös mahdollisesti aikoinani kysellyt muilta alansa ammattilaisilta samoin. Sinänsä kysymisessä ei ole mitään väärää. Mutta täytyy muistaa, että jos kyseessä on toisen ammatti, kannattaa harkita ennen, kun kysyy.

Miksi on ymmärrettävä, että aina ei ole OK kysyä ammattilaiselta apua?

Kerron seuraavaksi aidon esimerkin, kuinka itse aloittaneena yli-innokkaana ompelijayrittäjänä sain kunnolla nenälleni ”asiakkaalta”. Aloitettuani yrittäjänä olin iloinen, kun huomasin porukan (sekä tuttujen, että tuntemattomien) kyselevän minulta ”Mitä sinä näin ammattilaisena tekisit tässä tilanteessa?”- kysymyksiä. Kunnes tuli se kerta, kun kameliltani katkesi totaalisesti selkä. Silloin kävi niin, että eräs HerraZ kyseli Instagramin kautta meikäläiseltä apua verhojensa suunnittelussa ja materiaalivalinnassa.

Innokkasti tartuin toimeen uutena yrittäjänä ja autoin häntä asiaan kuuluvasti. Etsin, esittelin ja ehdotin kankaita, kyselin kohteen mittoja, näytin minkälaiset verhomekanismit itse valitsisin ja perustelin valinnat, jne. Eli tein kaiken mitä minun ammattilaisena täytyi asiakkaaltani tiedustella etukäteen, jotta voisin toteuttaa oikeanlaiset verhot hänelle, hänen tarpeidensa mukaisesti. Ja tähän kaikkeen työhön meni parisen tuntia aikaa. HerraZ kiitteli avustani ja vaivannäöstä, sekä sanoi palaavansa pian asiaa uudelleen.

”Nää verhot on ihan täydelliset!”

HerraZ

Ja niin hän teki. Parin päivän päästä sain viestin ”Hankin tähän ongelma kohtaan nyt uudet verhot ja mekanismit. Sellaset, jotka sä olit suunnitellut. Oot sä kyllä ammattilainen, nää verhot on ihan täydelliset!”.

Voin kertoa, että saamani kehut suunnittelemastani verhokokonaisuudesta siinä hetkessä ei paljoakaan lämmittänyt mieltäni. Jos olisin tempperamenttisempi tapaus, olisin varmaan laittanut tulen katkuisen viestin takaisin hänelle. Ja kertonut, kuinka v.mäinen hänen tekonsa oli minua kohtaan. Mutta tyydyin sen sijaan laittamaan peukku- ja hymyemojit hänelle vastaukseksi.

Silti olin hänen viestin jälkeen valtavassa tunnekuohussa. Kirosin, kun olin nähnyt suuren työn ja vaivan hänelle. Ja mitä sain siitä palkaksi? Näennäisen selkään taputuksen. Silloin tuntui todella pahalta, hyväksikäytetyltä. Koska tiesin valitettavasti, että tämä tapaus meni täysin omaan piikkiin.

Se oli noviisia hölmöyttäni, kun en silloin vielä ymmärtänyt, että työ jonka tein hänelle, kuului osaksi minun harjoittamaani työtä ja ammattitaitoa. Ja siitä ammattitaidosta ja työstä kuuluisi minun saada asianmukainen korvaus.

Mutta miksi tunnekuohu otti minusta vallan?

Itselle yrittäjäksi lähteminen ei ollut helppo päätös. Se sisälsi paljon riskejä, huolta ja jopa pelkoa. Eikä se ole mikään ihme, sillä palkkatöissä on omat etunsa. Palkkatöistä kertyy lomapäiviä, sairastaessa saan sairasloma-ajalta palkkan. Tiedän suurinpiirtein summan, mikä tililleni tipahtaa tilipäivänä, sillä työkorvaushinnalla, jonka olen allekirjoittanut työsopimukseen. Yrittäjänä asiani ovat toisin.

Yrittäjänä saatan viettää yrityksen kannalta tärkeiden paperitöiden parissa tunnin, jos toisenkin- saamatta siitä killinkiäkään taskuuni. Sillä, vain laskutetusta työstä saan rahaa ja tämä laskutettu raha kulkeutuu ensin yritykseni tilille. Sitten saadusta rahasta täytyy maksaa pakolliset yritystoiminan kulut (YEL ja verot). Ja tämän jälkeen maksetaan loput yrityksen menot (yleensä nämä ovat laskuja).

Kaiken näiden toimintojen jälkeen, ollaan vasta siinä pisteessä, että pääsen miettimään mitä jätän yritykseni tilille ja mitä siirrän henkilökohtaiselle tililleni ns. palkaksi tehdystä työstä. Eli se hinta mitä pyydän asiakkaalta, ei todellakaan jää omiin taskuihini pyörimään käytettäväkseni.

Niin oliko enää mikään ihme, että tämä episodi nosti minulle tunteet pintaan? Kun toisin sanoen (anteeksi nyt rujo kielenkäyttöni), annoin toisen panna meikäläistä ilmaiseksi, jotta sain kuulla ne kauniit viimeiset sanat: ”Nyt me molemmat olemme tyytyväisiä, minä ja mun mulkku.”.

Hieman raju ilmaisu, myönnetään. Mutta ymmärrätte varmasti esimerkkini pointin, siitä että minä tein työni ja toinen keräsi koko potin itselleen.

Opin siis kantapään kautta arvottamaan, sekä arvostamaan oman ammattitaitoni ja osaamiseni. Nykyään sanonkin heti aluksi tämän kaltaisille kyselijöille, että myös minun tekemälläni aivotyöllä on hinta. Sitä moni aluksi hieman kauhistelee ja ihmettelee. Kuitenkin useimmiten kyselijät ymmärtävät yskän, kun sanon ja kerron sen olevan minun työtäni ja kuluu ammatin harjoittamiseen. Saisin oikeasti tehdä ilmaista työtä varmasti vaikka kuinka paljon, jos antaisin siihen mahdollisuuden. Joten parempi näin, että opin varhaisessa vaiheessa kertomaan työni hinnan.

Kyllä apua saa kysyä, mutta…

Älkää kuitenkaan käsittäkö tätä meikäläisen tekstiä sellaisena, ”mitään et saa enää kysyä”- saarnana. Vaan tärkeänä pohdinnan lähtökohtana tulevaisuutta varten, kun vastassasi on alansa ammattilainen.

Kysy itseltäsi aina ensin ”Onko tämä kysymys sellainen, josta tämän toisen kuuluisi saada palkka vastatessaan kysymykseeni.”. Ja jos vastauksesi on ”kyllä”, seuraavaksi kysyt itseltäsi: ”Olenko valmis maksamaan hänen työnsä hinnan?”.

Jos vastaat näihin kahteen kysymykseen ”kyllä”, ei kysymykselläsi ole enää mitään esteitä.

”Jos mä olisin gynegologi, niin – – ”Voisitko vähän vilkaista?”.”

Hieroja ystävä

Lopuksi haluankin kertoa teille tosi tarinan ystäväni mökkireissusta,hänen kaveriporukansa kesken. Alustan tarinaa kuitenkin sen verran, että ystäväni on ammatiltaan hieroja. Ja, että hän on tunnettu nokkelasta suustaan, eikä hänen lohkaisuilta vältytty tälläkään reissulla. Mutta sitten siihen tarinaan:

Mökillä oleva porukka tiesi ystäväni harjoittaman ammatin. Hän alkoikin illan mittaan saamaan kyselyjä siitä, että voisiko hän ”vähän hieroa”. Ystäväni oli aluksi todennut asiallisesti näihin kyselyihin, ”Toki, mille päivälle sopii varata aika?”. Mutta tälläinen vastaus ei ottanut toimiakseen, vaan sama meno jatkui. Kyseltiin edelleen: ”Etsä nyt voisi vähän hieroa, kun on niskat niin kipeet ”. Tähän jankkaamiseen sitten ystäväni tomeraan ja sanavalmiiseen tyyliin kysyikin lopulta takaisin: ”Jos mä olisin gynegologi, niin tulisitko sä silloinkin meikäläiseltä kyselemään ja anomaan, mun vapaa-ajallani ”voisitko vähän vilkaista, kun vähä kutittaa tuolta alhaalta?”.”. Tämän jälkeen hänen ei kuulemma enää illan aikana tarvinnut kuunnella ”voisit sä vähän hieroa”- kysymyksiä.

Näihin tunnelmiin! Hyvää alkanutta kesää kaikille! 🙂

Sanna, Seitti Design

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *