Rahkotar

Kalevalanpäivää, morjensta!

Heipati! Ja hyvää Kalevalanpäivää!

Tässä ollut kaikenlaista ja viikottainen blogipostaaminen on jäänyt, koska oma elämäntilanne on vienyt yrittäjänaikaani. On ollut muuttoa sun muuta, mutta josko sitä pääsisi takaisin viikottaiseen bloggaamisen tahtiin? Podin toissa viikolla pahaa morkkista, siitä etten saanut taaskaan blogiini kirjoitusta. Opettelen olemaan itselleni koko ajan armollisempi ja onneksi minulla on ihmisiä ympärillä, jotka osaavat takoa tähän päähän järkeä. Sekä auttavat ymmärtään miten minullakin on vain 24h päivässä aikaa tehdä asioita, ja kaikkialle ei tarvitse revetä.

fotoa1

Tänään 28.02. vietetään Kalevalapäivää, eli suomalaisen kulttuurin päivää. Hävettää myöntää, mutta... Vaikka koulussa käsiteltiin Kalevalaa, ei kouluajoilta ole montakaan asiaa jäänyt mieleen niin, että pystyisi ns. lonkalta alkamaan keskustelemaan Kalevalasta. Ja uskon, etten ole ainoa.

Lasten Kalevalan olen aikoinani lukenut, koska suoritin kuvaamataidon diplomin, jossa piti Kalevala-aiheinen työ tehdä ja aikaa koko eeppoksen lukemiseen ei ollut. Joten ehkä pienoisen synninpäästön saan.. Ehkä?

Mutta mitä on tulossa

Tämä postaus oli lähinnä tapa herättää teitä, etten ole unohtanut yritykseni blogia. Vaan nyt on ollut meininkiä ja tapahtumia, joten jotain pitää jättää vähemmälle ja karsintaa käytettiin blogin osalta.

Seuraaviin viikkoihin on tulossa hieman infoa, kuinka toimin asiakkaan luona, kun menen verhojensuunnittelu- ja mittauskäynnille. Ja saatan sahata jopa omaa oksaani, mutta ajattelin kertoa teille, kuinka ompelet verhot itse-, kuin ammattilainen. Mutta niitä sitten jatkossa. 😀

Heipati hei!

XOXO Sanna

Turvallisuuden tunne luodaan yhdessä

112-päivän vaakalogo

Tänään, perjantaina vietämme 112-päivää. 112-päivä on ollut kansainvälinen teemapäivä Suomessa jo vuodesta 1997, eli sitä on vietetty jo 26 vuotta. Ja ensimmäisen kerran Euroopan yhtenäistä 112-päivää vietettiin vuonna 2008, jotta Euroopan yhteinen hätänumero 112 saataisiin tunnetuksi kaikkialla EU:ssa. Helmikuun 11. päivä on julistettu Euroopan 112-päiväksi. Tavoitteena kiinnittää ihmisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen.

Tänä vuonna päivän teema on "Turvallisuuden tunne tehdään yhdessä". Tämän vuoden teemalla halutaan vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin, ehkäisemällä ahdistusta ja pelkotiloja. Kertomalla ja jakamalla, kuinka omilla valinnoillamme ja teoillamme pystytään vaikuttamaan ja lisäämään turvallisuutta itsellemme ja ympärillemme.

Somessa häshtägeillä #112paiva #112dagen #112day pystyt jakamaan oman turvallisuusneuvosi.

Mitä minulle tarkoittaa turvllisuus?

Minulle itselle turvallisuus ja sen luominen tarkoittaa ennakointia.

Huolehdin, että minulla on kotivakuutus kunnossa, kotona minulla on ensiaputarvikkeita pienienn haavereiden varalta (näitä tarvitaan minun taloudessani), Palovaroittimessani on paristo ja varoitin toimii, sekä käytän pyöränvaloja hämärässä/pimeässä pyöräilessäni. Tämän kaltaiset ja monet muut saman tapaiset toiminnot luovat minulle itselleni turvallisuuden tunnetta.

"Turvallisuuden tunne tehdään yhdessä"- teemaa pohtiessani, minulle nousi ajatuksia ensimmäisenä liikenteestä ja kuinka siellä käyttäydytään. Sillä jos kaikki ajaisivat/liikkuisivat kelin ja rajoitukset huomioiden on liikenteessä olisi kaikilla turvallisempaan. Tietysti tulee liikenteessä tilanteita, joihin ei pysty vaikuttamaan, ei vaikka kuinka pyrkisi kaikkeen ennakoimaan. Esimerkillä hirvikolarit ja sairaskohtaukset. Muuten pystymme suurimmalta osin vaikuttamaan liikenteen turvallisuuteen.

Voisin jaaritella vielä muitakin asioita, mitä minulle tulee mieleen aiheesta "turvallisuus", mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ole merkitystä. Sillä lopputulos on aina sama, eli ennakoimalla tilanteita luodaan turvallisuuden tunnetta.

Twitter - läheisyys

Pystyykö ompelija vaikuttamaan asiakkaan turvallisuusteen?

Omieni ompelutilojeni turvallisuuteen pystyn itse vaikuttamaan monin tavoin ja nämä toimenpiteet tuovat myös asiakkaalle  turvallisuutta- vaikka asiakas ei asiaan kiinnittäisi sen enempää huomiota. Mutta pystynkö vaikuttamaan mitenkään muulla tavalla asiakkaani turvallisuuteen?

Kyllä pystyn, ja vielä asiakkaan tärkeimmässä turvapaikassa, eli kotona. Kuulostaa varmaan uskomattomalta, mutta totta se on. Minulla, sisustusompelijalla on mahdollisuus lisätä turvallisuuden tunnetta kotiin. On olemassa nimittäin paloturvallisia tekstiilejä, joilla saat luotua itsellesi ja läheisillesi turvallisemman kodin.

pdg
pn

Paloturvalliset tekstiilit kotiin ja työpaikalle

Kun teen asiakkaiden koteihin tekstiili- ja verhosuunnitteluja, kysyn tahtovatko he, että tahtovatko he paloturvalliset tekstiilit, etenkin jos kyseessä on lemmikki- ja lapsitalous.

Paloturvalisien tekstiileiden hyödyt ilmenevät vasta ns. tosipaikan edessä. Muuten ne ovat kuin mikä tahansa kodintekstiili. Palosuojauksella voidaan vähentää tekstiilin syttymisherkkyyttä ja alkuvaiheessa palon leviämistä. Suojauksen vaikutus tekstiilissä on esimerkiksi:

  • Suoja-aineet sitovat lämpöä niin, ettei tekstiilin syttymislämpötilaa saavuteta, vaan tekstiili hajoaa (hiiltyy) ennen syttymislämpötilan saavuttamista.
  • Tekstiilistä syntyy vähemmän palavia kaasuja.
  • Palosuoja-aineista kehittyy kaasuja, jotka estävät tekstiili hapen saannin ja siten palamisen.
pl

Mistä tiedän onko tekstiili palosuojattu?

Suomessa käytetään tekstiileissä syttyvyysluokka (SL) merkintää, joka kertoo tekstiilien syttyvyydestä. Suomessa on kolme syttyvyysluokkaa (SL):

  • SL1 vaikeasti syttyvä, sammuu itsestään
  • SL2 tavanomaisesti syttyvä
  • SL3 herkästi syttyvä

Kankaan syttyvyysluokka on SL1, kun se läpäisee hyväksytysti IMO 2010 FTPC part7 –mukaisen palokokeen tai standardin EN13773 luokka 1 tai 2 -palokokeen.

Eli jos tekstiilissä on merkintää SL1, tekstiili on palosuojattu.

Pidetään huoli toisistamme:

Sanna XOXO

Lähteet ja kuvat:

112- PäivästäPaloturvallisuudesta

Kuka mä olen kertomaan täydellisyydestä?

Toisen epätäydellinen voi olla juuri sen toisen täydellinen ja päinvastoin. Täydellisyys, kuten kauneuskin on kuitenkin täysin katsojan silmässä. Joten sen sijaan, että käyttäisin sanaa "täydellinen" käytän loppu blogipostauksen ajan sanaa "ihanne", joka on mielestäni neutraalimpi ilmaisu. Tällöin vältymme ikäviltä ristiriidoilta ja mielipahalta, koska en missään nimessä tahdo loukata ketään ja hänen valintojaan.

Nämä asiat, mitä seuraavaksi kerron, on minulle opetettuja ihanteita. Ja ne ovat käytännössä toimiviksi osottautuneita ratkaisuja. Pyrin mahdollisuuksien mukaan myös perustelemaan ne.

Joten lähdetään verhojen ihanne mittoihin pureutumaan.

Pixabay-olohuone

Viime viikon blogipostauksessa puhuin täydellisistä verhoista. Täydellisyys on tavoite, johon monet pyrkivät ja tahtovat. Olipa kyseessä kodin verhot, joukkueen tanssiesitys tai kahvittelu tapahtuma. Mutta kuka määrittelee, mikä tekee täydellisestä täydellistä?

Suoranverhon monet variaatiot

Aloitetaan kaikille tutusta suorasta verhosta. Suorassa verhossa pituus saattaa vaihdella paljonkin, riippuen mm. ympäristön rajoitteista. Täyspitkissä verhoissa ihanne mitta vaihtelee onko kyseessä kotitalous, vai julki-/toimistotila. Kotitaloudessa täyspitkän suoranverhon ihanne mitta on 1-2cm irti lattiasta. Tällöin verhot eivät makaa lattialla, keräten kaiken pölyn ja lian itseensä, sekä verhojen liikuttelu on vaivattomampaa.

Julki- ja toimistotiloissa ihannemitta on n.4cm. Tämä tällöin verhon alareuna ei kerää likaa, ja siivoojan ei tarvitse töniä verhoja pois mopin, tai lattianpesukoneen tieltä.

Suoraverhomitoitus

Suorassa verhossa käytetään paljon myös puolipitkää mallia. Tämä pituus saattaa olla oma mieltymys, tai halutaan välttää taaperoiden tahmatassujäljet verhoissa, tai muu rajoittava tekijä esim. ikkunalauta, tai sähköpatteri. Jos kyseessä on ikkunalauta, tai patteri, tällöin ihannemitta verholle on n. 1cm rajoittavan tekijän yläpuolelle. Jos ikkunan alapuolella ei ole rajoittaavaa tekijää, tällöin mittana käytetään usein ikkunan karmia, jolloin pituus laitetaan samaan kohtaan, mihin karmiloppuu. Tai parisen sentti karmin alapuolelle.

Halua edelleen korostaa, että nämä mitat mitä kerron ovat edelleen ihanne mittoja ei absoluuttisia totuuksia.

bottle-gb965d4351_1920

Särmät suorat paneeliverhot

Paneeliverhoissa usein pätee samat ihanteet, kuin suorissaverhoissa. Paneeliverhoissa leikittelellään myös verhon pituuksilla. Esimerkiksi vierekkäiset paneeliverhot voivat olla keskenään erimittaisia, vähän kuin Daltonin veljekset (Lucky Lukesta tutut rosvot).

Paneeliverhot eivät ole olleet nyt suosiossa ja ilmiön korostui vahvasti etsiessäni niistä kuvaa. Olin jo lähes luovuttaa, metsästäessäni ilmaisista kuvapankeista paneeliverhokuvaa.

pexels-max-vakhtbovych-6180680

Kappaverhoverhosta on moneksi ja moneen!

pexels-maria-orlova-4969924
pexels-jahns-chavez-969593
pexels-andrea-piacquadio-3769117

Monet mieltävät kappaverhon "mummomaiseksi", (etenkin, jos sen kanssa on yhdistetty salusiiniverhot). Tämä ajatus kannattaa kuitenkin heti pyyhkiä pois ajatusmalleistaan. On monia tiloja, joissa yksinkertaisesti kappaverho on paras vaihtoehto kruunaamaan ikkunan. Kappaverhon korkeuden ihanteita ei ole missään ns. määritelty, tämä on enemmän se verhomalli, jossa verhon korkeus voidaan valita täysin mielivaltaisesti.

Kappaverhon hienous piilee sen monissa eri variaatioissa. Kangas saatetaan mitoittaa täysin suorana, tai poimutettuna. Kappaverhosta saa näyttävyyttä erilaisilla laskostuksilla, esimerkiksi lautalaskoksilla. Kappaverho saattaa olla myös kovitettu, jolloin siihen voidaan muodostaa erilaisia geometrisia, tai kiekuraisia muotoja. Moni ei edes huomaa ajatellakaan, että ylväät kieppiverhot, väli- ja sivusleeffeineen ovat myös kappaverhoja! Sekä monien rakastama (vale-)laskos- tai rullakappa, kuuluvat kappaverhojen heimoon.

Leikkisyys ja koristelut, yleisesti yhdistetään myös kappaverhoihin. Kappaan saatetaan lisätä tupsuja, rusetteja, huopapalloja, tai joskus verhon alalaitaan ripustetaan esimerkiksi joulupalloja.

Käytännölliset laskosverhot

Laskosverhot ovat itsessään muuntautuvia verhoja. Verhossa on mekanismi, jolla pystyy itse vaikuttamaan verhon korkeuteen. Tässä verhomallissa ihannemitat määrittyy (oletetaan verhon tulevan ikkunaan) ikkunan koon ja sijainnin mukaan. Ikkunan sijainnilla tarkoitan, onko ikkuna esimerkiksi syvennyksessä, joka antaa tarkat raamit minkä kokoinen laskosverho täytyy olla toimiakseen oikein. Jos verhonsijainti ei aseta rajoitteita, usein laskosverhot suunnitellaan ja ommellaan mittatilaustyönä ikkunankarmien kokoiseksi.

pexels-max-vakhtbovych-6487956

Huh huh, tulipas vaahdottua ihannemitoista. Mutta tälläistä tämä sisustusompelijan työ on, verhojen kyttäämistä ja ihanteiden myötä valmistaa asiakkaalle täydelliset verhot.

Katsotaan mitä ensiviikolla keksin kirjoitella. Ehkä vähän lisää verhoista?

XOXO  Sanna

Aliarvostetut verhot

bedroom-gf84253f00_1920

Enemmän kuin kangasta ikkunassa

   Kun puhutaan sisustamisesta, alitajuntaamme herää ajatuksia ja mielikuvia. Yhdelle sisustaminen tarkoittaa värien harmoniaa, toiselle design-huonekaluja ja kolmannella tilan hyvää feng shuita. Herättääpä sisustaminen sinussa minkälaisia ajatuksia tahansa, tuletko koskaan ajatelleeksi, että on olemassa yksi sisustamisen elementti, joka löytyy lähes kaikista ihmisen rakentamista tiloista?

Harvemmin kiinnität kyseiseen elementtiin huomiota. Silti vastaasi saattaa kuitenkin tulla tilanteita, jossa alkaa harmittamaan tämän hyötyelementin poissaolo. Tämä laajasti tunnettu ja käytetty sisustus-ja hyötyelementti on verhot. Nykyään verhot ovat parhaimmillaan kaikessa potenttiaalisuudessaan käyttöhyödyllisiä sisustuselementtejä. Miettikääpä esimerkiksi makuuhuoneen pimennysverhoja. Löytyykö parempaa keinoa saada kesäiltana unenpäästä kiinni, kuin pimennetty ja hiljainen makuuhuone? (Nuijanukutusta ei lasketa)

Verhot ovat olleet aikoinaan arvokas keksintö ja statuksenilmaisija ihmiskunnalle. Sillä ennen rakennuksien nykyaikaista lämmitystekniikkaa ja moninkertaisia ikkunoita, lämpö ja kylmyys pidettiin erillään toisistaan verhojen avulla. Ihmiset käyttivät verhoja myös koristeina, korostaakseen vaurauttaan ja asemaansa. Sillä kankaat olivat arvokkaita ja verhoihin halutessaan saa kulutettu monia metrejä kangasta.

Vielä nyky päivänäkin ikkunoiden kylmävetoisuutta estetään verhojen avulla, sekä omaa varallisuuttaan tuodaan ilmi verhojen välityksellä. Eli voidaan miettiä, onko verhojen käyttö vuosien mittaan juurikaan muuttunut? Niiden arvo ja arvostaminen on vain unohdettu, ja niistä on tullut "joka kodin normi".

On aika alkaa nostaa verhojen arvostusta jälleen niiden ansaitsemalle tasolle. Arvostus nousee sillä, että emme enää tyydy verhoihin, jotka ovat ihan OKt. Vaan, hankimme itsellemme heti täydelliset ja toimivat verhot kotiimme, toimistoihimme ja vaikka navettaamme- ei väliä. Sillä, kun olet kerran investoinut ja hankkinut täydelliset verhot itsellesi, ne palvelevat sinua vuosien ajan. Miksi siis tyytyä vähempään, kun on mahdollisuus saada paljon parempaan, täydellistä?

curtains-g356a72f0d_1920

Onko täydellisiä verhoja olemassa?

Uskotko minua, kun kerron tämän, että täydellisiä verhoja on olemassa. Mutta mistä löydät itsellesi täydelliset verhot saattaa olla työn ja tuskan takana. Ehkä.

Jos kysyisin "Mistä niitä täydellisiä verhoja voi löytää?" Vastaisit todennäköisesti kysymykseeni, "kaupan hyllyltä", tai "verkkokaupasta". Nämä ovat hyvin loogisia vastauksia, koska olemme nykypäivänä tottuneet etsimään ja hakemaan tarvittavamme juuri edellä mainituista paikoista.

Joskus tulee kuitenkin vastaan tilanteita, että pitkäaikaistenkin etsintöjesi jälkeen, kauppojen tarjoamat valmisverhot, eivät täytä unelmaverhojesi standardeja. Verhot saattavat olla väreiltään, tekstuuriltaan ja/tai materiaaleiltaan vääränlaiset.

Ja verkkokauppatilaustesi kanssa joudut olemaan hieman varpaillasi. Koska avatessasi saapunutta verkkokauppatilaustasi, saattaa vastassa olla melkoinen yllätys - eikä niin hyvässä mielessä. Luulit tilanneesi rouheat pellavaverhot, mutta paketista löytyivät ohuet ja sähköiset polyesterhirvitykset.

Valmisverhojen haasteita ovat myös niiden ennaltamääritellyt pituudet, joihin et itse pysty etukäteen vaikuttamaan. Niihin verhomittoihin on tyydyttävä, mitä kaupat sinulle tarjoaa.

Toivottavasti sinua ei vielä turhauta, koska vakuutan sinulle edelleen, täydellisiä verhoja on olemassa.

Olet saattanutkin löytää valmisverhoista sinun kotiisi täydelliset yksilöt. Ja se on mahtavaa, mikäli näin on sinulle käynyt!

Olen itse aikoinani löytänyt lähes täydelliset valmisverhot kotiini. Ainoa, että kyseiset verhot olivat harmikseni liian pitkät. Sellaisenaan verhot olisivat roikkuneet ikävästi lattialla keräten kaiken pölyn ja lian itseensä, sekä hankaloittaneet siivoamista. Olisin vähintään joka kerta repimässä verhon helmaa imurini ahnaasta suusta pois.

Verho-ongelma oli kuitenkin helposti ratkaistu. Lyhensin verhot oikean mittaiseksi (oikean mittaisista verhoista on tulossa oma blogi postaus myöhemmin) ja niistä tuli täydelliset.

MUTTA takaisin asiaan!

20210208_154422

Täydelliset verhot ovat kiven alla, vai ovatko sittenkään?

On olemassa myös toinen keino saada kotiinsi täydelliset verhot. Tämä keino ei vaadi sinulta tuntien etsintöjä eri marketeissa ja verkkokaupoissa. Sinun täytyy ainoastaan soittaa yksi puhelu, tai lähettää sähköposti. Eikö kuulostakin hienolta ja helpolta?

Ken onne löytää, se ilosanomaa jakakoon!

Verho-ongelman ratkaisuun todella riittää yksi ainoa puhelu, kunhan puhelu soitetaan alan ammattilaiselle, eli sisustusompelijalle.

Sinun ei tarvitse tietää etukäteen mitä haluat. Riittää, että otat yhteyttä ja sovitte suunnittelu- ja mittauskäynnin. Usein miten suunnittelukäynnin aikana ajatuksesi kirkastuvat ja tiedät mitä haluat.

Ja mikäli tiedät, mitä haluat kotiisi, voit ennakkoon kertoa, tai lähettää sähköpostiin kuvia sisustusompelijalle, minkä tyylisistä verhoista olet haaveillut, sekä mahdollisia väri- tai materiaalitoiveita. Korostan, tärkeintä on sopia ajankohta (päivämäärä ja kellonaika) sisustusompelijan kanssa, milloin hän saapuu suunnittelukäynnille.

Suunnittelukäynnillä sisustusompelija kirjoittaa muistiin sinun toiveesi ja päätöksesi, sekä ottaa tarvittavat mitat verhoja varten. Kaiken tuon jälkeen suunnittelu- ja mittauskäynti on valmis. Sinun tehtäväsi on enää vain odottaa verhojen valmistumista, sisustusompelija hoitaa loput, ellei toisin ole sovittu.

Tämä on helppo ja yksinkertainen keino saada kotiisi täydelliset verhot. Eikö kuulostakin hyvältä?

Tuumasta toimeen ja tekemään

Mikäli innostuit ajatuksesta helposta tavasta hankkia itsellesi täydelliset verhot, ota ehdottomasti yhteyttä minuun, tai sinun luotto-sisustusompelijaasi.

Meikäläisellä olisi lisäksi vielä yksi bonus kerrottavana sinulle.

Sisustusompelijan työt ei rajoitu pelkästään verhojen ompeluun. Ammattitaitoiselta sisustusompelijalta valmistuvat myös koristetyynyt, sekä vuode- ja kattaustekstiilit.

Nyt vain haaveilemaan omista unelma verhoista (ja muista sisustustekstiileistä).

Heippa moi! XOXO

Sanna Mäkelä

SDSanna

Älä pane ilmaiseksi!

Kuvalla huomio

Hei, kun sähä oot ammattilainen, niin voisit sä….?”. Tämän kaltaiset tokaisut ja kyselyt ovat käyneet tutuksi meikäläiselle. Olen itse myös mahdollisesti aikoinani kysellyt muilta alansa ammattilaisilta samoin. Sinänsä kysymisessä ei ole mitään väärää. Mutta täytyy muistaa, että jos kyseessä on toisen ammatti, kannattaa harkita ennen, kun kysyy.

Miksi on ymmärrettävä, että aina ei ole OK kysyä ammattilaiselta apua?

Kerron seuraavaksi aidon esimerkin, kuinka itse aloittaneena yli-innokkaana ompelijayrittäjänä sain kunnolla nenälleni ”asiakkaalta”. Aloitettuani yrittäjänä olin iloinen, kun huomasin porukan (sekä tuttujen, että tuntemattomien) kyselevän minulta ”Mitä sinä näin ammattilaisena tekisit tässä tilanteessa?”- kysymyksiä. Kunnes tuli se kerta, kun kameliltani katkesi totaalisesti selkä. Silloin kävi niin, että eräs HerraZ kyseli Instagramin kautta meikäläiseltä apua verhojensa suunnittelussa ja materiaalivalinnassa.

Innokkasti tartuin toimeen uutena yrittäjänä ja autoin häntä asiaan kuuluvasti. Etsin, esittelin ja ehdotin kankaita, kyselin kohteen mittoja, näytin minkälaiset verhomekanismit itse valitsisin ja perustelin valinnat, jne. Eli tein kaiken mitä minun ammattilaisena täytyi asiakkaaltani tiedustella etukäteen, jotta voisin toteuttaa oikeanlaiset verhot hänelle, hänen tarpeidensa mukaisesti. Ja tähän kaikkeen työhön meni parisen tuntia aikaa. HerraZ kiitteli avustani ja vaivannäöstä, sekä sanoi palaavansa pian asiaa uudelleen.

”Nää verhot on ihan täydelliset!”

HerraZ

Ja niin hän teki. Parin päivän päästä sain viestin ”Hankin tähän ongelma kohtaan nyt uudet verhot ja mekanismit. Sellaset, jotka sä olit suunnitellut. Oot sä kyllä ammattilainen, nää verhot on ihan täydelliset!”.

Voin kertoa, että saamani kehut suunnittelemastani verhokokonaisuudesta siinä hetkessä ei paljoakaan lämmittänyt mieltäni. Jos olisin tempperamenttisempi tapaus, olisin varmaan laittanut tulen katkuisen viestin takaisin hänelle. Ja kertonut, kuinka v.mäinen hänen tekonsa oli minua kohtaan. Mutta tyydyin sen sijaan laittamaan peukku- ja hymyemojit hänelle vastaukseksi.

Silti olin hänen viestin jälkeen valtavassa tunnekuohussa. Kirosin, kun olin nähnyt suuren työn ja vaivan hänelle. Ja mitä sain siitä palkaksi? Näennäisen selkään taputuksen. Silloin tuntui todella pahalta, hyväksikäytetyltä. Koska tiesin valitettavasti, että tämä tapaus meni täysin omaan piikkiin.

Se oli noviisia hölmöyttäni, kun en silloin vielä ymmärtänyt, että työ jonka tein hänelle, kuului osaksi minun harjoittamaani työtä ja ammattitaitoa. Ja siitä ammattitaidosta ja työstä kuuluisi minun saada asianmukainen korvaus.

Mutta miksi tunnekuohu otti minusta vallan?

Itselle yrittäjäksi lähteminen ei ollut helppo päätös. Se sisälsi paljon riskejä, huolta ja jopa pelkoa. Eikä se ole mikään ihme, sillä palkkatöissä on omat etunsa. Palkkatöistä kertyy lomapäiviä, sairastaessa saan sairasloma-ajalta palkkan. Tiedän suurinpiirtein summan, mikä tililleni tipahtaa tilipäivänä, sillä työkorvaushinnalla, jonka olen allekirjoittanut työsopimukseen. Yrittäjänä asiani ovat toisin.

Yrittäjänä saatan viettää yrityksen kannalta tärkeiden paperitöiden parissa tunnin, jos toisenkin- saamatta siitä killinkiäkään taskuuni. Sillä, vain laskutetusta työstä saan rahaa ja tämä laskutettu raha kulkeutuu ensin yritykseni tilille. Sitten saadusta rahasta täytyy maksaa pakolliset yritystoiminan kulut (YEL ja verot). Ja tämän jälkeen maksetaan loput yrityksen menot (yleensä nämä ovat laskuja).

Kaiken näiden toimintojen jälkeen, ollaan vasta siinä pisteessä, että pääsen miettimään mitä jätän yritykseni tilille ja mitä siirrän henkilökohtaiselle tililleni ns. palkaksi tehdystä työstä. Eli se hinta mitä pyydän asiakkaalta, ei todellakaan jää omiin taskuihini pyörimään käytettäväkseni.

Niin oliko enää mikään ihme, että tämä episodi nosti minulle tunteet pintaan? Kun toisin sanoen (anteeksi nyt rujo kielenkäyttöni), annoin toisen panna meikäläistä ilmaiseksi, jotta sain kuulla ne kauniit viimeiset sanat: ”Nyt me molemmat olemme tyytyväisiä, minä ja mun mulkku.”.

Hieman raju ilmaisu, myönnetään. Mutta ymmärrätte varmasti esimerkkini pointin, siitä että minä tein työni ja toinen keräsi koko potin itselleen.

Opin siis kantapään kautta arvottamaan, sekä arvostamaan oman ammattitaitoni ja osaamiseni. Nykyään sanonkin heti aluksi tämän kaltaisille kyselijöille, että myös minun tekemälläni aivotyöllä on hinta. Sitä moni aluksi hieman kauhistelee ja ihmettelee. Kuitenkin useimmiten kyselijät ymmärtävät yskän, kun sanon ja kerron sen olevan minun työtäni ja kuluu ammatin harjoittamiseen. Saisin oikeasti tehdä ilmaista työtä varmasti vaikka kuinka paljon, jos antaisin siihen mahdollisuuden. Joten parempi näin, että opin varhaisessa vaiheessa kertomaan työni hinnan.

Kyllä apua saa kysyä, mutta…

Älkää kuitenkaan käsittäkö tätä meikäläisen tekstiä sellaisena, ”mitään et saa enää kysyä”- saarnana. Vaan tärkeänä pohdinnan lähtökohtana tulevaisuutta varten, kun vastassasi on alansa ammattilainen.

Kysy itseltäsi aina ensin ”Onko tämä kysymys sellainen, josta tämän toisen kuuluisi saada palkka vastatessaan kysymykseeni.”. Ja jos vastauksesi on ”kyllä”, seuraavaksi kysyt itseltäsi: ”Olenko valmis maksamaan hänen työnsä hinnan?”.

Jos vastaat näihin kahteen kysymykseen ”kyllä”, ei kysymykselläsi ole enää mitään esteitä.

”Jos mä olisin gynegologi, niin – – ”Voisitko vähän vilkaista?”.”

Hieroja ystävä

Lopuksi haluankin kertoa teille tosi tarinan ystäväni mökkireissusta,hänen kaveriporukansa kesken. Alustan tarinaa kuitenkin sen verran, että ystäväni on ammatiltaan hieroja. Ja, että hän on tunnettu nokkelasta suustaan, eikä hänen lohkaisuilta vältytty tälläkään reissulla. Mutta sitten siihen tarinaan:

Mökillä oleva porukka tiesi ystäväni harjoittaman ammatin. Hän alkoikin illan mittaan saamaan kyselyjä siitä, että voisiko hän ”vähän hieroa”. Ystäväni oli aluksi todennut asiallisesti näihin kyselyihin, ”Toki, mille päivälle sopii varata aika?”. Mutta tälläinen vastaus ei ottanut toimiakseen, vaan sama meno jatkui. Kyseltiin edelleen: ”Etsä nyt voisi vähän hieroa, kun on niskat niin kipeet ”. Tähän jankkaamiseen sitten ystäväni tomeraan ja sanavalmiiseen tyyliin kysyikin lopulta takaisin: ”Jos mä olisin gynegologi, niin tulisitko sä silloinkin meikäläiseltä kyselemään ja anomaan, mun vapaa-ajallani ”voisitko vähän vilkaista, kun vähä kutittaa tuolta alhaalta?”.”. Tämän jälkeen hänen ei kuulemma enää illan aikana tarvinnut kuunnella ”voisit sä vähän hieroa”- kysymyksiä.

Näihin tunnelmiin! Hyvää alkanutta kesää kaikille! 🙂

Sanna, Seitti Design