Verhot

Kuka mä olen kertomaan täydellisyydestä?

Toisen epätäydellinen voi olla juuri sen toisen täydellinen ja päinvastoin. Täydellisyys, kuten kauneuskin on kuitenkin täysin katsojan silmässä. Joten sen sijaan, että käyttäisin sanaa "täydellinen" käytän loppu blogipostauksen ajan sanaa "ihanne", joka on mielestäni neutraalimpi ilmaisu. Tällöin vältymme ikäviltä ristiriidoilta ja mielipahalta, koska en missään nimessä tahdo loukata ketään ja hänen valintojaan.

Nämä asiat, mitä seuraavaksi kerron, on minulle opetettuja ihanteita. Ja ne ovat käytännössä toimiviksi osottautuneita ratkaisuja. Pyrin mahdollisuuksien mukaan myös perustelemaan ne.

Joten lähdetään verhojen ihanne mittoihin pureutumaan.

Pixabay-olohuone

Viime viikon blogipostauksessa puhuin täydellisistä verhoista. Täydellisyys on tavoite, johon monet pyrkivät ja tahtovat. Olipa kyseessä kodin verhot, joukkueen tanssiesitys tai kahvittelu tapahtuma. Mutta kuka määrittelee, mikä tekee täydellisestä täydellistä?

Suoranverhon monet variaatiot

Aloitetaan kaikille tutusta suorasta verhosta. Suorassa verhossa pituus saattaa vaihdella paljonkin, riippuen mm. ympäristön rajoitteista. Täyspitkissä verhoissa ihanne mitta vaihtelee onko kyseessä kotitalous, vai julki-/toimistotila. Kotitaloudessa täyspitkän suoranverhon ihanne mitta on 1-2cm irti lattiasta. Tällöin verhot eivät makaa lattialla, keräten kaiken pölyn ja lian itseensä, sekä verhojen liikuttelu on vaivattomampaa.

Julki- ja toimistotiloissa ihannemitta on n.4cm. Tämä tällöin verhon alareuna ei kerää likaa, ja siivoojan ei tarvitse töniä verhoja pois mopin, tai lattianpesukoneen tieltä.

Suoraverhomitoitus

Suorassa verhossa käytetään paljon myös puolipitkää mallia. Tämä pituus saattaa olla oma mieltymys, tai halutaan välttää taaperoiden tahmatassujäljet verhoissa, tai muu rajoittava tekijä esim. ikkunalauta, tai sähköpatteri. Jos kyseessä on ikkunalauta, tai patteri, tällöin ihannemitta verholle on n. 1cm rajoittavan tekijän yläpuolelle. Jos ikkunan alapuolella ei ole rajoittaavaa tekijää, tällöin mittana käytetään usein ikkunan karmia, jolloin pituus laitetaan samaan kohtaan, mihin karmiloppuu. Tai parisen sentti karmin alapuolelle.

Halua edelleen korostaa, että nämä mitat mitä kerron ovat edelleen ihanne mittoja ei absoluuttisia totuuksia.

bottle-gb965d4351_1920

Särmät suorat paneeliverhot

Paneeliverhoissa usein pätee samat ihanteet, kuin suorissaverhoissa. Paneeliverhoissa leikittelellään myös verhon pituuksilla. Esimerkiksi vierekkäiset paneeliverhot voivat olla keskenään erimittaisia, vähän kuin Daltonin veljekset (Lucky Lukesta tutut rosvot).

Paneeliverhot eivät ole olleet nyt suosiossa ja ilmiön korostui vahvasti etsiessäni niistä kuvaa. Olin jo lähes luovuttaa, metsästäessäni ilmaisista kuvapankeista paneeliverhokuvaa.

pexels-max-vakhtbovych-6180680

Kappaverhoverhosta on moneksi ja moneen!

pexels-maria-orlova-4969924
pexels-jahns-chavez-969593
pexels-andrea-piacquadio-3769117

Monet mieltävät kappaverhon "mummomaiseksi", (etenkin, jos sen kanssa on yhdistetty salusiiniverhot). Tämä ajatus kannattaa kuitenkin heti pyyhkiä pois ajatusmalleistaan. On monia tiloja, joissa yksinkertaisesti kappaverho on paras vaihtoehto kruunaamaan ikkunan. Kappaverhon korkeuden ihanteita ei ole missään ns. määritelty, tämä on enemmän se verhomalli, jossa verhon korkeus voidaan valita täysin mielivaltaisesti.

Kappaverhon hienous piilee sen monissa eri variaatioissa. Kangas saatetaan mitoittaa täysin suorana, tai poimutettuna. Kappaverhosta saa näyttävyyttä erilaisilla laskostuksilla, esimerkiksi lautalaskoksilla. Kappaverho saattaa olla myös kovitettu, jolloin siihen voidaan muodostaa erilaisia geometrisia, tai kiekuraisia muotoja. Moni ei edes huomaa ajatellakaan, että ylväät kieppiverhot, väli- ja sivusleeffeineen ovat myös kappaverhoja! Sekä monien rakastama (vale-)laskos- tai rullakappa, kuuluvat kappaverhojen heimoon.

Leikkisyys ja koristelut, yleisesti yhdistetään myös kappaverhoihin. Kappaan saatetaan lisätä tupsuja, rusetteja, huopapalloja, tai joskus verhon alalaitaan ripustetaan esimerkiksi joulupalloja.

Käytännölliset laskosverhot

Laskosverhot ovat itsessään muuntautuvia verhoja. Verhossa on mekanismi, jolla pystyy itse vaikuttamaan verhon korkeuteen. Tässä verhomallissa ihannemitat määrittyy (oletetaan verhon tulevan ikkunaan) ikkunan koon ja sijainnin mukaan. Ikkunan sijainnilla tarkoitan, onko ikkuna esimerkiksi syvennyksessä, joka antaa tarkat raamit minkä kokoinen laskosverho täytyy olla toimiakseen oikein. Jos verhonsijainti ei aseta rajoitteita, usein laskosverhot suunnitellaan ja ommellaan mittatilaustyönä ikkunankarmien kokoiseksi.

pexels-max-vakhtbovych-6487956

Huh huh, tulipas vaahdottua ihannemitoista. Mutta tälläistä tämä sisustusompelijan työ on, verhojen kyttäämistä ja ihanteiden myötä valmistaa asiakkaalle täydelliset verhot.

Katsotaan mitä ensiviikolla keksin kirjoitella. Ehkä vähän lisää verhoista?

XOXO  Sanna

Kuka mä olen kertomaan täydellisyydestä? Read More »

Aliarvostetut verhot

bedroom-gf84253f00_1920

Enemmän kuin kangasta ikkunassa

   Kun puhutaan sisustamisesta, alitajuntaamme herää ajatuksia ja mielikuvia. Yhdelle sisustaminen tarkoittaa värien harmoniaa, toiselle design-huonekaluja ja kolmannella tilan hyvää feng shuita. Herättääpä sisustaminen sinussa minkälaisia ajatuksia tahansa, tuletko koskaan ajatelleeksi, että on olemassa yksi sisustamisen elementti, joka löytyy lähes kaikista ihmisen rakentamista tiloista?

Harvemmin kiinnität kyseiseen elementtiin huomiota. Silti vastaasi saattaa kuitenkin tulla tilanteita, jossa alkaa harmittamaan tämän hyötyelementin poissaolo. Tämä laajasti tunnettu ja käytetty sisustus-ja hyötyelementti on verhot. Nykyään verhot ovat parhaimmillaan kaikessa potenttiaalisuudessaan käyttöhyödyllisiä sisustuselementtejä. Miettikääpä esimerkiksi makuuhuoneen pimennysverhoja. Löytyykö parempaa keinoa saada kesäiltana unenpäästä kiinni, kuin pimennetty ja hiljainen makuuhuone? (Nuijanukutusta ei lasketa)

Verhot ovat olleet aikoinaan arvokas keksintö ja statuksenilmaisija ihmiskunnalle. Sillä ennen rakennuksien nykyaikaista lämmitystekniikkaa ja moninkertaisia ikkunoita, lämpö ja kylmyys pidettiin erillään toisistaan verhojen avulla. Ihmiset käyttivät verhoja myös koristeina, korostaakseen vaurauttaan ja asemaansa. Sillä kankaat olivat arvokkaita ja verhoihin halutessaan saa kulutettu monia metrejä kangasta.

Vielä nyky päivänäkin ikkunoiden kylmävetoisuutta estetään verhojen avulla, sekä omaa varallisuuttaan tuodaan ilmi verhojen välityksellä. Eli voidaan miettiä, onko verhojen käyttö vuosien mittaan juurikaan muuttunut? Niiden arvo ja arvostaminen on vain unohdettu, ja niistä on tullut "joka kodin normi".

On aika alkaa nostaa verhojen arvostusta jälleen niiden ansaitsemalle tasolle. Arvostus nousee sillä, että emme enää tyydy verhoihin, jotka ovat ihan OKt. Vaan, hankimme itsellemme heti täydelliset ja toimivat verhot kotiimme, toimistoihimme ja vaikka navettaamme- ei väliä. Sillä, kun olet kerran investoinut ja hankkinut täydelliset verhot itsellesi, ne palvelevat sinua vuosien ajan. Miksi siis tyytyä vähempään, kun on mahdollisuus saada paljon parempaan, täydellistä?

curtains-g356a72f0d_1920

Onko täydellisiä verhoja olemassa?

Uskotko minua, kun kerron tämän, että täydellisiä verhoja on olemassa. Mutta mistä löydät itsellesi täydelliset verhot saattaa olla työn ja tuskan takana. Ehkä.

Jos kysyisin "Mistä niitä täydellisiä verhoja voi löytää?" Vastaisit todennäköisesti kysymykseeni, "kaupan hyllyltä", tai "verkkokaupasta". Nämä ovat hyvin loogisia vastauksia, koska olemme nykypäivänä tottuneet etsimään ja hakemaan tarvittavamme juuri edellä mainituista paikoista.

Joskus tulee kuitenkin vastaan tilanteita, että pitkäaikaistenkin etsintöjesi jälkeen, kauppojen tarjoamat valmisverhot, eivät täytä unelmaverhojesi standardeja. Verhot saattavat olla väreiltään, tekstuuriltaan ja/tai materiaaleiltaan vääränlaiset.

Ja verkkokauppatilaustesi kanssa joudut olemaan hieman varpaillasi. Koska avatessasi saapunutta verkkokauppatilaustasi, saattaa vastassa olla melkoinen yllätys - eikä niin hyvässä mielessä. Luulit tilanneesi rouheat pellavaverhot, mutta paketista löytyivät ohuet ja sähköiset polyesterhirvitykset.

Valmisverhojen haasteita ovat myös niiden ennaltamääritellyt pituudet, joihin et itse pysty etukäteen vaikuttamaan. Niihin verhomittoihin on tyydyttävä, mitä kaupat sinulle tarjoaa.

Toivottavasti sinua ei vielä turhauta, koska vakuutan sinulle edelleen, täydellisiä verhoja on olemassa.

Olet saattanutkin löytää valmisverhoista sinun kotiisi täydelliset yksilöt. Ja se on mahtavaa, mikäli näin on sinulle käynyt!

Olen itse aikoinani löytänyt lähes täydelliset valmisverhot kotiini. Ainoa, että kyseiset verhot olivat harmikseni liian pitkät. Sellaisenaan verhot olisivat roikkuneet ikävästi lattialla keräten kaiken pölyn ja lian itseensä, sekä hankaloittaneet siivoamista. Olisin vähintään joka kerta repimässä verhon helmaa imurini ahnaasta suusta pois.

Verho-ongelma oli kuitenkin helposti ratkaistu. Lyhensin verhot oikean mittaiseksi (oikean mittaisista verhoista on tulossa oma blogi postaus myöhemmin) ja niistä tuli täydelliset.

MUTTA takaisin asiaan!

20210208_154422

Täydelliset verhot ovat kiven alla, vai ovatko sittenkään?

On olemassa myös toinen keino saada kotiinsi täydelliset verhot. Tämä keino ei vaadi sinulta tuntien etsintöjä eri marketeissa ja verkkokaupoissa. Sinun täytyy ainoastaan soittaa yksi puhelu, tai lähettää sähköposti. Eikö kuulostakin hienolta ja helpolta?

Ken onne löytää, se ilosanomaa jakakoon!

Verho-ongelman ratkaisuun todella riittää yksi ainoa puhelu, kunhan puhelu soitetaan alan ammattilaiselle, eli sisustusompelijalle.

Sinun ei tarvitse tietää etukäteen mitä haluat. Riittää, että otat yhteyttä ja sovitte suunnittelu- ja mittauskäynnin. Usein miten suunnittelukäynnin aikana ajatuksesi kirkastuvat ja tiedät mitä haluat.

Ja mikäli tiedät, mitä haluat kotiisi, voit ennakkoon kertoa, tai lähettää sähköpostiin kuvia sisustusompelijalle, minkä tyylisistä verhoista olet haaveillut, sekä mahdollisia väri- tai materiaalitoiveita. Korostan, tärkeintä on sopia ajankohta (päivämäärä ja kellonaika) sisustusompelijan kanssa, milloin hän saapuu suunnittelukäynnille.

Suunnittelukäynnillä sisustusompelija kirjoittaa muistiin sinun toiveesi ja päätöksesi, sekä ottaa tarvittavat mitat verhoja varten. Kaiken tuon jälkeen suunnittelu- ja mittauskäynti on valmis. Sinun tehtäväsi on enää vain odottaa verhojen valmistumista, sisustusompelija hoitaa loput, ellei toisin ole sovittu.

Tämä on helppo ja yksinkertainen keino saada kotiisi täydelliset verhot. Eikö kuulostakin hyvältä?

Tuumasta toimeen ja tekemään

Mikäli innostuit ajatuksesta helposta tavasta hankkia itsellesi täydelliset verhot, ota ehdottomasti yhteyttä minuun, tai sinun luotto-sisustusompelijaasi.

Meikäläisellä olisi lisäksi vielä yksi bonus kerrottavana sinulle.

Sisustusompelijan työt ei rajoitu pelkästään verhojen ompeluun. Ammattitaitoiselta sisustusompelijalta valmistuvat myös koristetyynyt, sekä vuode- ja kattaustekstiilit.

Nyt vain haaveilemaan omista unelma verhoista (ja muista sisustustekstiileistä).

Heippa moi! XOXO

Sanna Mäkelä

SDSanna

Aliarvostetut verhot Read More »